Arvoisa puheenjohtajisto, hyvät valtuutetut ja muu kokousväki,
valmistuin lastentarhanopettajaksi keskelle 90-luvun syvää lamaa. Pari vuotta myöhemmin sain vakituisen työpaikan pienessä idyllisessä päiväkodissa. Henkilökuntamme oli iloista,
huumorintajuista, kekseliästä ja luovaa, erittäin motivoitunutta. Työtä tehtiin suurella sydämellä. Päivähoidossa painotettiin perheiden kuuntelua ja kodinomaisuutta.
Muistan jokasyksyiset pihatalkoot, joihin osallistuivat kaikki perheet. Päiväkodin piha haravoitiin ja pensaat leikattiin. Lopuksi paistettiin makkaraa pihan keskellä olevassa tiiligrillissä. Muistan kesät, jolloin pestiin vesiletkulla mattoja lasten kanssa pihalla pressujen päällä. Muistan palaverin, jossa pohdittiin päiväkodin rikkinäisiä kalusteita ja puuttuvia määrärahoja. Muutaman puhelinsoiton jälkeen paikallinen rautakauppa lupasi sponsoroida meille maalit ja perheet kutsuttiin talkoisiin. Yhden illan aikana korjattiin, hiottiin ja maalattiin yhden ryhmän pöydät, tuolit ja penkit. Samana iltana ommeltiin huoneeseen verhot ja pöytäliina. Jälkeenpäin pohdittiin, miten tuon työillan tunnit merkataan työvuorolistaan. Yksi työntekijä merkkasi kaikki tunnit tunti tunnista, toinen merkkasi vain osan ja kolmas sanoi, ettei merkkaa mitään, koska olisi ommellut kotonakin tänä iltana. Talkootyötä, yhteishenkeä, harrastuneisuutta, mukavaa yhdessä oloa, kukin tyylillään. Työ oli kivaa ja palkitsevaa, oppimisympäristöä kunnostettiin yhdessä rennossa ilmapiirissä. Aika oli toinen.
Olemme kulkeneet pitkän matkan päivähoidosta varhaiskasvatukseen.
Me – Muun Uusimaan valtuustoryhmä- halusimme pitää alueellisen puheenvuoron ja kertoa
ajankohtaisia asioita kunnistamme. Laajan kyselyn tuloksena saimme hyvin tutuksi tulleita aiheita: työvoima- ja resurssipula, uupumus, hurja työmäärä ja kestämätön työtahti sekä johtajien kuormittuminen.Tämä kaikki on valtakunnallisesti jo todettu. Vastausten valossa pohdimme työmme veto- ja pitovoimaa. Hei, hetkinen! Pitovoimaa ?..pitovoimaa? siis…PITOVOIMAA! Todellakin… Miksi MINÄ- valtuustoryhmämme nuorin, jolla kuitenkin on jo lähes 30 työvuotta takana- olen yhä täällä? Miksi teen työtä, jota julkisesti parjataan, latistetaan ja moititaan? Miksi yhä teen työtä, jonka arvostus laskee jatkuvasti? Miksi haluan puhua varhaiskasvatuksen opettajien työn puolesta? Mitä minun työni on?
Minäpä kerron…
Minun työni on lämminhenkistä vuorovaikutusta lasten kanssa: kuuntelua, kyselyä, ihmettelyä, ilojen ja surujen jakamista.
Työni on jatkuvaa uuden opettelua ja oppimista, vertaisryhmässä prosessointia, kasvamista ja
kehittymistä.
Minun työni on epävarman lapsen tukemista, kannattelua, itsetunnon vahvistamista ja
itseluottamuksen löytämistä.
Minun työni on uusiin asioihin tutustumista, totuttelua ja omaksumista.
Minun työni on kaveritaitojen vahvistamista, yrittämistä ja erehtymistä, kaatumista ja nousemista.
Minun työssäni näen pieniä ihmeitä joka päivä. Näen kuinka lapsi oppii sitkeän harjoittelun
tuloksena R:n, kuperkeikan, pääsemään leikkiin mukaan tai tekemään kompromisseja.
MINUN TYÖNI ON MAAILMAN PARAS TYÖ! Siinä itketään ja nauretaan, leikitään paljon ja
lauletaan, mökötetään ja kiukutellaan, lepytään ja rauhoitutaan. Kohtaan työssäni aitoja tunteita ja ainutlaatuisia tilanteita, suuria egoja ja uniikkeja persoonia. Minun työni on maailman paras työ ja nyt on jo korkea aika tehdä se näkyväksi.
Kati Sadinmäki
VOL -valtuutettu
Muu Uusimaan valtuustoryhmä