OAJ:n valtuustossa tehtiin 17.-19.8. merkittäviä päätöksiä ammattijärjestömme toiminnan kehittämiseksi opettajien edunvalvonnan ja opettajuuden arvostuksen edistämiseksi sekä ennen kaikkea jäsenistömme vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi entisestään. Nyt tehtiin strategiaan uusi linjaus, jonka tarkoitus on uudistua rohkeasti 2030-luvun ammattijärjestöksi, jossa vuorovaikutus jäsenistön kanssa on avointa ja jokaisen jäsenen osallistumismahdollisuudet järjestöön kasvavat. Uudessa strategiassa korostetaan viestintää ja vuorovaikutusta, jäsentemme työhyvinvointia ja opettajuuden arvostuksen ja vetovoiman vahvistamista.
Vuosi sitten tein Lohjan paikallisyhdistykseltä tulleen aloitteen pohjalta syysvaltuustossa ponsiesityksen VIPU-applikaation kehittämiseksi avuksi opettajien työajan seurantaan sekä viestinnän ja vuorovaikutuksen parantamiseen OAJ:n ja jäsenistön välille. Kevätvaltuustossa saimme kuulla hyviä uutisia: uusi OAJ-sovellus on vihdoin kehitetty ja pian se on sinun ja minun, siis meidän koko jäsenkuntamme ulottuvilla ja saatavilla mobiililaitteisiimme. Uskon, että uusi OAJ-sovellus on merkittävä kehitysaskel järjestön ja jäsenistön välisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Se on nykyaikaa ja antaa jäsenkunnalle selkeän kuvan siitä, että OAJ kuuntelee jäseniään herkällä korvalla ja kehittää toimintaansa ja viestintäänsä jäsenkunnan toiveiden mukaiseksi.
OAJ:n viestintä korona-aikana ja esim. neuvotteluihin liittyen on mielestäni ollut erinomaista. Se on ollut monikanavaista ja viestinnällä on pyritty tavoittamaan paikalliset ja alueelliset edunvalvojat, mutta myös ihan tavalliset rivijäsenet. Viestinnän suunta on oikea ja sillä on erityinen merkitys jäsenistöllemme etenkin näin poikkeusaikana. Uusi OAJ-sovellus on edelleen yksi tärkeä askel jäsenistön suuntaan. Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sen avulla voidaan kehittää jokaisen jäsenen vaikutusmahdollisuuksia yhteisessä ammattijärjestössämme. OAJ tekee tärkeää ja vaikuttavaa edunvalvontatyötä monella eri tasolla. Siksi on tärkeää kertoa jäsenistölle onnistumisista ja tuoda näkyväksi tehdyn työn tulokset. Uskon, että tämäkin kirkastaa entisestään jäsenkunnalle sitä, miksi kannattaa kuulua ammattijärjestöömme.
Tuomo Suihkonen, OAJ:n Uudenmaan alueyhdistyksen puheenjohtaja, OAJ:n valtuuston jäsen