Blogi

Silipatisippaa

Maanantai 4.3.2019 klo 12:22 - Jari Salminen

Yksi luokanopettaja murehti kasvavaa silipatisipan määrää työpäivässä. Silipatisippa on mielestäni osuva ilmaus sille kaikelle muulle työlle, mitä opettajan ja koulun päivään nykyisin kuuluu itse opettamisen lisäksi. Opettajainhuoneessa laskimme yhteen niitä ammattitaitoja ja koulutuksia, joita opettaja päivittäin tarvitsisi ja siitä listasta tuli silipatisipan pitkä.


Miten tämä vaikuttaa opettajien työssäjaksamiseen? Opettajien jaksaminen on ollut viime aikoina paljon esillä - ja aiheesta. Silipatisipan lajiominaisuuksiin kuuluvat aikavarkaus, ennakoimattomuus ja turvattomuus. Sen vastakohdaksi voisi määritellä koulun rituaalit ja perinteet, joiden elintila on hyvää vauhtia kaventumassa ja niistä on pian tulossa uhanalainen osa koulupäivää. Ne ovat kuitenkin koulupäivän rauhallisuutta ja turvallisuuden tunnetta kasvattavia elementtejä.


Itse heräsin silipatisippa-ilmiöön ongelmana 2000-luvun alkuvuosina kyläkoulussa, kun yhdessä pohdimme milloin on viimeksi ollut ihan tavallinen koulupäivä ilman yhtään muutosta tai poikkeusta lukujärjestyksen tavoittelemaan päivärytmiin. Aika pitkälle piti päiviä laskea jo silloin, ja tänään ongelma on paisunut uskoakseni entisestään. Silipatisippa syö sekä opettajien työssäjaksamista että oppilaiden turvallista oppimisympäristöä. Näin tapahtuu, vaikka yksittäisten tempausten ja tapahtumien laatu ja tavoitteet olivat kuinka yleviä ja koulun opetussuunnitelmaakin tukevia. Poikkeuksien summa on merkittävä tekijä, joka erityisesti rehtorien tulisi tiedostaa vastatessaan koulun toiminnan suunnittelusta. Jos kaikkeen hyvään lähtee mukaan, voi lopputuloksen summa olla vaikutuksiltaan negatiivinen.


Opettajan työ ja lapsen koulupäivä muuttuvat myös jatkossa. Silipatisippa ei tule katoamaan, mutta sen lisääntymistä pitäisi pystyä hallitsemaan ja tunnistamaan sen vaikutuksia koulun arkeen. Toivottavasti syksyllä alkaneista perusopetuksen vuosityöaikakokeiluista saadaan kokemusperäistä aineistoa siihen, kuinka opettajien työssäjaksamista voidaan tukea työehdoilla. Mutta kuka kantaisi huolta lapsien tutusta ja turvallisesta peruskoulun päivästä? Vuosityöaikakokeiluista voi lukea lisää Opettaja-lehden sivuilta ja lasten puolesta kannustaisin kaikkia kollegoja taisteluun tavallisen koulupäivän puolesta.

Jari Salminen

OAJ Uudenmaan alueasiamies

@JariSalminen1

jarisagrapieni80.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työhyvinvointi, työssä jaksaminen

Tosielämän opettajuus

Maanantai 26.11.2018 klo 20:29 - Eva-Stina Törnroos

Traditioksi on jo muodostunut, että Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijat kutsuvat meitä työelämässä olevia luokanopettajia Tosielämän opettajuus-nimiseen opiskelijailtaan. Ja todellakin, kyllähän tämä opettajan työ varsinaista tositv:tä on.

Digitaalisuus koulussa, lastensuojelu ja kiusaaminen olivat illan kolme teemaa. Kaikki isoja, kokonaisten seminaaripäivien aiheita. Opiskelijat olivat kirjoittaneet aiheisiin liittyviä kysymyksiä lapuille ja neljä tosielämän opettajaa vastaili ja keskusteli kysymysten pohjalta, omiin kokemuksiinsa nojaten.

Kysymykset olivat käytännönläheisiä ja tietyssä hellyttävyydessäänkin ne kertoivat asioista, joihin opettajankoulutus ei nykyisellään pysty vastaamaan. Asioista, joihin nuori opettaja voi törmätä ensimmäisenä sijaisuuspäivänään tai uupua ensimmäisinä virkavuosinaan.

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että jokin tv-kanava tuottaisi sarjan ”Opettajat”, samaan tapaan kuin suositut ”Poliisit” tai ”Kandit”. Kuvausryhmä seuraa aamulla koulun ovella, kun viimeiset opettajat kiiruhtavat juosten kellon jo soidessa. Tunnit alkavat, poissaolot ja myöhästyneet kirjataan Wilmaan, opetus alkaa talon eri puolilla eri tavoin, työ keskeytyy kymmenistä eri syistä. Välitunnit ja ruokailu rytmittävät päivää. Paljon on kuitenkin sellaista, mitä ei voisi näyttää: riidat, tappelut, kinat, kiusaaminen ja niiden selvittely. Lasten pahoinvointi, oppilashuolto, yhteydet sosiaalitoimeen ja poliisiin, ovat kaikki salassa pidettävää. Opettajien uupuminen, toimimattomat työyhteisöt, puutteellinen esimiestyö, kurjat tilat, huolen ja avuttomuuden tunne lasten psyykkisen pahoinvoinnin äärellä. Ei varmaan voisi tv:ssä sitäkään kertoa, että koulujen digitaalisissa välineissä ja käytettävissä olevissa materiaaleissa on valtavasti eroja, samoin koulutuksessa ja osaamisessa.

Opiskelijoiden tekemät kysymykset, voiko lastensuojeluilmoituksen tekemisestä koitua haittaa opettajalle, millaisia digitaaliset oppimateriaalit ovat tai kiusaavatko opettajat toisiaan, olivat  hyviä ja oikeutettuja. Samalla ne kertoivat teemoista, joita todellakin olisi syytä käsitellä opinnoissa ja ennen muuta perehdytyksessä, kun sijainen tai uusi viranhaltija tulee kouluun. Moneen asiaan löytyy ohje tai suunnitelma, nämä paperit pitää saada elämään.


Eva-Stina Törnroos

varapuheenjohtaja OAJ Uusimaa ja Suomen luokanopettajat ry

#opettajankoulutus #digitaalisuus #nuoriopettaja #työhyvinvointi #kiusaaminen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opettajankoulutus, työhyvinvointi

Ojankaivajat

Keskiviikko 28.3.2018 klo 15:12 - Jari Salminen

Vesivaurioita kokeneen tien suojaksi on kaivettava oja. Tämä oli perusteltua sekä liikenneturvallisuuden että tien hoitokustannusten näkökulmasta. Ojaa kaivamaan palkattiin ahkeria ja ammattitaitoisia työmiehiä, jotka aloittivat työnsä Fiskarsin manuaalivaihteisella kaivinkoneella eli lapiolla. Heidän työtään johtamaan palkattiin esimies. Työ lähti hyvin käyntiin ja esiin tulevat käytännön ongelmat ratkottiin yhteistuumin kahvitauolla. Siellä yhdistyivät kokemus ja nuoruus sekä ojan kaivamisesta että tien käytöstä. Näiden avulla työnjohtajan oli helppo ohjata toimintaa.


Ojan pidentyessä esimiehen silmät eivät enää yltäneet ensimmäisestä kaivajasta viimeiseen, jolloin huoli työn maksimaalisesta tehokkuudesta syntyi jossain pitkien käytävien kätköissä. Pian hänen avukseen palkattiin työnjohtajia, jotta valvonta onnistuisi eikä kukaan pääsisi nojailemaan lapion varteen. Samalla näiden palkattujen uusien työnjohtajien esimiehen titteli ja palkka muutettiin uusia tehtäviä vastaaviksi. Koska kaikki piti tehdä kustannusneutraalisti, oli pakko kourallinen ojankaivajia irtisanoa yhteistoimintamenettelyssä tuotannollisin perustein. Tämä ymmärrettävästi söi työmiehien sitoutumista tehtäväänsä ja kylvi epävarmuutta työntekijöiden keskuuteen. Aiemmin kaikilla oli selkeä kuva siitä, että ojaa pitää kaivaa, koska muuten tie on sateiden jälkeen veden vallassa. Nyt tätä kuvaa kirkkaampana loistaa uhkakuva siitä, että jatkuuko työ vai ei. Hoitovapaalle jääneen kaivajan sijaiseksi palkattu uusi ojankaivaja ei ole kuullutkaan sateista, ainoastaan epävarmasta työstä, jota tehdään kovan johdon jatkuvan kyttäyksen alaisena.


Työnjohtajan titteli on nyt Ojajohtaja ja hän on vakuuttunut, että käppyröiden mukaan ojaa syntyy aiempaa enemmän, vaikka ojankaivajien määrää on vähennetty. Tästä pitävät huolen esimiehet, joiden tehtävänä on etsiä koko ajan uusia tehokkaampia keinoja, joilla saadaan ojankaivuu jatkumaan mahdollisimman keskeytymättä. On kuitenkin tosiasia, että työnjohtajien työaika kuluu pääsääntöisesti työn valvomiseen, joten ojajohtaja saa palkata ojankaivuusuunnittelijan, jonka tehtävänä on ratkaista ojankaivuuta hidastavia tekijät. Tällä on mahdollista vähentää jokaisen työmiehen kahvitaukojen jutteluita ja murheita, mitä ojankaivuuseen liittyy. Eli tukea ojankaivajaa raskaassa työssä. Samalla voidaan kahvitaukoja lyhentää ja sillä säästöllä voidaan kustantaa ojankaivuusuunnittelijan palkka yhdessä eläkkeelle siirtyneen työmiehen palkan kanssa.

Kustannusneutraalisti tietysti.


Apua tehokkuuden nostamiseen on onneksi tulossa sieltä pisimmästä käytävästä. Kun ojankaivuu ei kaikesta tehostamisesta ja valvonnasta huolimatta käy riittävän nopeasti, päätetään lisätä ojankaivajan työaikaa kuudella minuutilla päivässä. Tämä pieneltä kuulostava luku tarkoittaa laskelmien mukaan koko maamme mittakaavassa useita kilometrejä enemmän ojaa vuosittain ja kaikki ilman lisäkustannuksia. Tämä parantaa meidän mainettamme ojankaivajina ulkomailla ja samalla lapioimme kilpaa umpeen kasvavaa teoreettista ojaa meidän ja naapurimaiden välillä.


Ojankaivajat ottavat uudet työajat vastaan niskoittelematta, koska yt-menettelyjen pelottamina he pelkäävät työpaikan menettämistä. Sisällään he toki miettivät, että turvetta lentää tästä lähtien olan yli paljon hitaampaa tahtia mutta vettä tulee heitettyä senkin edestä. Kenelläkään ei ole enää mielessä sateen tulvima katu ja kuopat siinä. Nyt ovat mielessä pelko, minuutit ja epäoikeudenmukaisuus. Ojajohtajalle ei tietysti minuutteja lisätty.


Voi kunpa tässäkin sadussa olisi opetus. Sitä varten on kuitenkin tilattava konsultti. Hän pohtii, kuinka paljon on mahdollista tehostaa toimintaa rakentamalla hallintoa varsinaisen perustehtävän kustannuksella. Jossain vaiheessa täytyy tulla raja vastaan, missä työn tekijöiden vähentäminen ja hallinnon lisääminen eivät enää paranna lopputulosta. Valitettavasti ennen tätä rajaa ovat jo monet hälytysarvot rikkoutuneet niin työterveyden, työssähyvinvoinnin, kestävän johtajuuden, motivaation, mielekkyyden, työnilon, tuloksellisuuden ja monen muun osalta. Kustannusneutraalisti?

Salminenseinaab.jpg

Jari Salminen

Oaj Uusimaan alueasiamies

@JariSalminen1

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työhyvinvointi, työterveys, johtaminen

Kiire tappaa hitaasti

Maanantai 8.5.2017 - JS

petuksen ja kasvatuksen työnkuvat ovat kiireytymässä. Erilaiset kehittämiset, tehostamiset ja laatukriteerit ovat tavoitteiltaan varmasti oivallisia mutta heijastuvat opettajien arkeen lisääntyneinä tehtävinä ja töinä, joiden merkityksen väittäisin olevan työn perustehtävässä vähäinen. Sen sijaan suuri kuva lapsen edusta saattaa sumentua, kun perustehtävä alkaa puuroutua erilaisten sinällään tärkeiden opetus- ja kasvatustyötä tukevien tehtävien kanssa.

Hyvä järjestelmä tukee oppimista ja kasvua ja tämän työn kaksi olennaista peruskiveä ovat aika ja havainnointi. Opettajalla pitää olla mahdollisuus havainnoida lapsia/opiskelijoita työssään sekä aikaa tarvittaessa kohdata heidät. Nämä kohtaamiset eivät sitten ole mitään Wilma-juttuja vaan ihmisen hento ote. Tämä ote luottaa opettajaansa aikuisena  ihmisenä. Jos tuo kohtaaminen sivuutetaan, saadaan täyttää tonnitolkulla lippuja ja lappuja, että päästään sinne minne oikealla kohtaamisella olisi päästy. Kiire tappaa hitaasti oppijan motivaation mutta luottamuksen nopeammin.

Samoin käy opettajalle. Riittämättömyyden tunne ajan kanssa aiheuttaa hiipien tunnetta, että tekee työnsä huonosti. Tämä tunne kasvaa, kun aistii lapsissa sen aikuisen kohtaamisen tarpeen, eikä aika vaan riitä. Syynä voivat olla yhtä hyvin liian suuret ryhmäkoot, sijaiskielto tai muut tehtävät, joita on lisätty opettajan arjen rutiineihin. Tai yleisimmin niiden summa. Kiire tappaa hitaasti opettajuuden sisältäpäin.

Kiire tappaa hitaasti myös fyysisesti. Kiireen ja metelin yhteyksistä stressiin löytyy runsaasti kirjallisuutta. Uskon, että osa opettajien uupumisista olisi vältettävissä puuttumalla kokonaisuuteen kiireen näkökulmasta. Jokainen ymmärtää, että omaa elämäänsä ei voi tehostaa pitkään jättämällä nukkumatta. Meidän pitäisi vain ymmärtää, että tauolla ja rauhallisuudella on myös oppimisessa ja työelämässä merkitys, joka ei ole hukkaa vaan tehokasta lepoa.

 

Jari Salminen

Oaj Uudenmaan alueasiamies

@JariSalminen1

salmisena_mini.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työhyvinvointi, jaksaminen